maanantai 22. huhtikuuta 2019


Alakulo kaiken runsauden keskellä, vai masennus, lohduttomuus ja väsymys. Tulossa aktiivinen viikko. Paljon menoja ja tapahtumia. Tarvittais jonkinlainen varavirtalähde mistä voisi itsensä tarvittaessa ladata. Myöhemmin siivosin kaiken pois, pistin niinsanotusti pillit pussiin luovuuden osalta. Katsotaan onnistuuko.

Hyvää Pääsiäistä kaikille näiden tipujen myötä.  Olin päättänyt etten työskentele tänään mutta sillä aikaa kun aamukahvi valui suodattimesta mukiin olin jo liimaamassa paperia kukkatauluihin. Maalitkin valmiina pöydällä. Kahvin join jäähtyneenä ja lääkkeetkin meinasi unohtua. Havahduin vasta huonoon oloon ja niinpä tietenkin aamuaurinko paahtoi suoraan ikkunasta. Otin kepin ja huitaisin verhot eteen ja olo parani hetkessä. Olin maalannut neljä tuntia putkeen joten oli tauon paikka. Tauko tarkoitti nettiä ja jonkun sarjan katsomista Areenasta. Siinä sitten oli hyvää aikaa käsien työskennellä ja sain idean vastuslankojen uudelleenkäyttöön. Lankapussi olikin jo liian kauan pyörinyt jaloissa. Kello on jo puoli kaksi yöllä enkä millään tahtoisi mennä nukkumaan.

torstai 18. huhtikuuta 2019


Pääsiäistunnelmaa vietetään työn merkeissä ja muistellaan vanhoja hyviä aikoja.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019


Vesistöjen muovit pääosassa tässä teoksessani joka sai alkunsa keväisin mökkirantoja tutkailessa. Mitä aallot ovat tuoneet rannoille. Kymmenkunta muoviesinettä löytyi joka kerta. Näin kauhukuvia pulloja täynnä olevista vesistöistä. Tämä 80-luvulta ja nyt painajaiset näyttävät toteutuvan.


tiistai 16. huhtikuuta 2019


Kierrätystä jo 70-luvulta, kerran käytetyn uudelleenmuotoilua. Tämä teos on jälleen muuttanut muotoaan ja materiaalit jatkavat kiertokulkuaan. Pakko toimia näin kun tilat eivät riitä kaiken säilytykseen ja silti koko ajan haluaa luoda uutta. Tätä teosta luodessani odotin toista lastani. Näyttelyni Rauman Taidemuseossa ja lapsen syntymä jännitti. Sitten kävi kuitenkin niin että poika syntyi juuri ennen avajaisia. Aikataulut olivat kohdillaan

maanantai 15. huhtikuuta 2019



Kevään kohinaa Mysteerissä. Nämä Kääpiäiset ovat jo lähteneet maailmalle. Tänään olen liimaillut neljällekymmenelle maahiselle hiukset. Seuraavaksi silmien metsästystä. Kierrätystä sen on oltava ,en halua ostaa mitään. Tällä hetkellä maahisten materiaalit ovat: lasi, rautalanka, puuvillakangas, paperi, pahvi, liima ja akryylimaali. Kun tekee koko päivän samanlaista työtä se alkaa uuvuttaa. Joten pakkasin maahiset laatikkoon odottamaan silmiä. Seuraavaksi jotain muuta niin jaksan taas.

torstai 11. huhtikuuta 2019


Kesänäyttely ja studio
Vanhan Rauman sydämessä
Kuninkaankatu 6
pihatalo